Aschanlogo




Mietteitä

2.1.2008
UUDEN VUODEN UUDET AJATUKSET
Kuluneet pari vuotta on mennyt hieman "sekalaisten" ajatusten ja toimien merkeissä. Suunta on ollut joko hakusessa tai sitten sen on täytynytkin olla hajaantuneena moneen suuntaan. Paju materiaalina on koteloitunut piileväksi aivolokeroihin ja siellä koko idean on ollut mahdollisuus muhittua uusiksi aihioiksi.

Viimeisimpinä kuukausina on alkanut putkahdella esiin aivosopukoista uusia ajatuksia. Vuosien pöytälaatikkoideat ovat palanneet ajatuksiin ja saaneet uusiakin sovellusmahdollisuuksia. Kuitenkin sama vanha toimintaperiaate on taas noussut esille. On löydettävä yhteistyökumppaneita, kumppaneita niin ideoiden toteuttamiseen kuin niiden julkituomiseen. Samalla on jalostunut suunnitelma myös mahdollisesta näyttelystä.

Lukuvuonna 2006-2007 opiskelin erä- ja luonto-oppaaksi. Opiskelu Saarijärvellä oli erittäin antoisaa ja luontokokemista vahvistavaa. Luonnon monimuotoisuus ja sen mielikuvitusta avartava vaikutus on tullut lähemmäksi omaa tulevaa toimintaa.

Kuinka sovellan tuota kokemaani ja tuntemaani innoituksen lähdettä, on nähtävissä tulevaisuudessa.
    Edistävästä yhteistyökumppanuudesta kiinnostunut, ota minuun yhteyttä!
                                                        Henrik
Henrik Aschan :: Gsm +358 (0)400 540 704 :: Koivakkalantie 909, 50670 Otava ::